Matkailu

Matkailu
MATKAILU

PERHE

PERHE
PERHE

YRITTÄJYYS

YRITTÄJYYS
YRITTÄJYYS

Urheilugaalassa ja muistelua lätkän parista


Olipa kivaa päästä pitkästä aikaa miehen kanssa rauhassa syömään istuva illallinen. Vaikka taaperonkin kanssa on mukava käydä ravintolassa niin onhan se joskus hauska syödä siten, ettei tarvitse säätää ja viihdyttää koko ajan. Viihdyin Urheilugaalassa mainiosti. Tuttuja oli todella paljon. Ilmeisesti tv-katsomon puolelta tunnelma näytti puisevalta ja ohjelma oli liian pitkä. Ehkä olen ollut niin paljon vain kotona, että en kokenut itse tapahtumaa näin. Kutsu tuli Helsingin kaupungin liikuntalautakunnan jäsenen ominaisuudessa. Edellisenä vuonna olin siellä Helmi Liiketalousopiston vieraana. Olen myös Helsingin kaupungin urheilupalkintotoimikunnan varapuheenjohtaja, joten on ollut mukava päästä palkitsemaan itsekin urheilijoita muutaman vuoden ajan.

Tunnelmia Urheilugaalasta.
Vasemmalla ylhäällä kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo ja Timo Heinonen.
Urheilu on kuulunut elämääni aina. Äitini lähti synnyttämään minua Stadin hallin seisomakatsomosta ja olen kasvanut jäähalleissa veljeni lätkäharrastuksen johdosta. Jopa jääkiekkopiirien palkittu huoltaja Neka, joka oli lavalla tässäkin Urheilugaalassa muisti minut ihan pikkutytöstä halleilta. Olin aivan hämmästynyt. Ei monet muut siskot notkuneet halleilla, kuten minä, Varpu, Mari ja Jenni, joten kaipa olemme jääneet monien mieleen. Olen jopa pelannut lätkää isät-pojat pelissä ja myynyt Hifkin junnujen kanssa käsiohjelmia Sm-liigan peleissä. Isäni on toiminut valmentajana ja mieheni on myös entinen jääkiekkoilija.

Harrastin itse yleisurheilua vuosia nuorena ja tanssin viedessä se loppui. Tanssiurani alkoi Aira Samulinin tanssikoulussa vuonna 1887 ja tanssin työkseni mm. Step Upin riveissä. Oman Blues Show Girls tanssiryhmän perustin Espoo Bluesille vuonna 2000 ja niiden töiden kautta löysin mieheni. Ilman Bluesin ryhmän perustamista tuskin olisin yrittäjä tänä päivänä. Jääkiekko on siis aina ollut minulle rakas laji ja vaikuttanut merkittävästi oman elämäni käänteisiin sekä parisuhteen, että yrittäjyyden osalta. En kuitenkaan toivo pojastani jääkiekkoilijaa. Vaikka tällä taustalla sitä voi olla vaikea estää :)

Ihana mieheni :)
Vedenvihreän iltapuvun olen ostanut vuosia sitten kivijalkaputiikista nimeltä Mecco.
Masu alkaa jo hieman kiristämään ja tämä asu ei olisi mahtunut enää parin viikon päästä.
Meikki on tehty Lumenen tuotteilla ja laukku on Guccin.
Lähes 10 vuotta sitten ostamani Lapponian Planetaariset laaksot koru kestää aikaa.

2 kommenttia