Matkailu

Matkailu
MATKAILU

PERHE

PERHE
PERHE

YRITTÄJYYS

YRITTÄJYYS
YRITTÄJYYS

Sasso kasvissyöjän suulla


Kuva: Royal Ravintolat
Uudistunut Sasso palaa juurilleen ja vie makumatkalle Pohjois-Italiaan. Kauppatorin laidalla Aschanin talossa sijaitseva, vuonna 2004 avattu ravintola Sasso on vuosiensa varrella pitänyt hallussaan mielikuvaa Suomen laadukkaimmasta italialaisravintolasta. Se edustaa välittömyydellään ja konstailemattomuudellaan vahvasti pohjoisitalialaista keittiötä niin ruokatuotteeltaan kuin palvelukonseptiltaan. Sijainti on ihanteellinen ja tyylikkäästi sisustettu ravintola viihtyisä.

Ravintola Sasson vuoden 2015 ruokavuosikalenteri esittelee maailman maukkaimman alueen parhaat puolet yksi kerrallaan. Näin kanta-asiakkaat saavat riittävän usein mahdollisuuksia kokea uusia makuja ja uudet vieraat voivat aina luottaa saavansa Helsingissä juuri nyt parasta pohjoisitalialaista ruokaa.

”Meillä onkin nyt kirjaimellisesti yhdestoista hetki julistautua jos ei keisariksi, niin kaupungin parhaaksi pohjoisitalialaisravintolaksi samalla kun terävöitämme listaamme ja ruokatuotettamme. Keskitymme oleelliseen ja teemme sen parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka kokki onkin turkulainen, pitää asiakkaalle ruokieni maistua kuin perinteisessä venetsialaisessa kauppiastalossa konsanaan”, lupaa Sasson keittiöpäällikkö Markus Rautala.

Kuva: Äiti yrittää








Kuva: Royal Ravintolat


Testasin Venetsian henkeen rakennettua menua kasvissyöjän näkökulmasta. 4-ruokalajin menu oli todella runsas ja pääruoan kanssa teki jo tiukkaa. Minä olenkin aika pieniruokainen, annos on varmasti juuri sopiva suurimmalle osalle. Kasvismenu sisälsi punajuurikeittoa, härkäpapurisottoa, pastaa ja kardemummakreemillä täytettyä fritole-munkkia. Hyvät ravintolat taikovatkin kasvissyöjälle listan ohi sopivat annokset.

Kuva: Äiti yrittää. Pienet yksityiskohdat tekevät vaikutuksen. Tämä kaunis "jäätelöpallo" on voita.

Risotossa rusinat tekivät hyvän twistin kokonaisuuteen. Pastassa keveyttä tuhtiin annokseen toivat appelsiinit ja niitä olisi voinut olla itseasiassa enemmän. Munkki oli yllättävä ja hauska jälkiruoka. Sekin oli todella täyttävä.

Kuva: Äiti yrittää

Vuoden 2015 vaihtuvat Italia-teemat ovat tammi-huhtikuun Venetsia, touko-kesäkuun Milano, elo-marraskuun La Langhe Piemontesta ja marras-tammikuun Bologna. Kevätsäiden myötä Sasso tulee perinteisesti laajentumaan Esplanadille kesäterassille kera kuohuvan ja raikkaiden spritzien.

Sasso, Pohjoisesplanadi 17, 00170 Helsinki, (09) 6128 5150

Kuva: Juuso Syrjä

Kuva: Juuso Syrjä

Kuva: Royal Ravintolat


Ei kommentteja