Matkailu

Matkailu
MATKAILU

HYVINVOINTI

HYVINVOINTI
HYVINVOINTI

YRITTÄJYYS

YRITTÄJYYS
YRITTÄJYYS

Hirveä matkakuume


Yhtäkkiä se iski, pitkästä aikaa. Matkakuume. Minä ja mieheni matkustelimme melko paljon ensimmäiset yhteiset 10 vuotta. Mieheni oli lentokentällä töissä ja se vaikutti toki asiaan paljonkin. Vuonna 2008 ostimme lomakodin Cannesista ja sinne on reissut pääosin suuntautuneet viime vuosina. Tosin lapsen synnyttyä matkustelu on vähentynyt huomattavasti. Muutamana vuonna kävimme Etelä-Ranskassa neljä kertaa, tänä vuonna vain kerran. Lapsen synnyttyä lentäminen on alkanut arveluttamaan enemmän, kuin aiemmin. Juuri nyt se ei kuitenkaan ahdista. Itseasiassa olen viime päivinä googlannut eri matkakohteita ja asettanut itselleni tavoitteita. Tavoitteet liittyvät työasioihin ja niistä seuraaviin "palkintoihin" lomien muodossa. Kaipaan lomaa, sellaista tunnetta, että en joudu stressaamaan koko ajan työasioista. Sitä tilaa työstän parhaillaan. En muista matkaa viimeiseltä viideltä vuodelta, jolla olisin voinut olla ilman työasioiden miettimistä. Itseasiassa aika kamalaa. Nyt siihen on tultava muutos!





Keräsin näihin kollaaseihin joitain matkamuistoja eri reissuilta vuosien 2002-2010 varrelta. Olkoon tämä motivaattori, jotta voin jälleen olla oikeasti lomalla! Ja mikä parasta näyttää maailmaa lapsellemme.


0

Yrittäjähautojan vuosijuhla


Minulle soitti tänään nuoruuden ystäväni sisko, joka on tehnyt työuransa suuryrityksissä palkansaajana. Hän kertoi perustavansa yrityksen ja pyysi minua mentorikseen. Tehtäväni olisi kääntää nuppi hänen päässään, jotta hänessä syttyisi yrittäjähenkisyys. Kuulemma sitä ei ole vielä yhtään. No pakkohan sitä hitusen on olla, koska hän on päättänyt ryhtyä yrittäjäksi. Minua on pyydetty mentoriksi moneen kertaan ja olen sparraillut lukuisia nuoria yrittäjiä. Tämä oli kuitenkin niin kiintoisa haaste, että päätin tarttua siihen. Mietin tänään omaa yrittäjähistoriaani ja huomasin, että jokainen liiketoimintamme on synnyttänyt uusia yrittäjiä tai uutta yrittämistä.

Kauppalehti Optio 2007
Uuden toimiston edessä vuonna 2011
Ilmeisesti olen jollain tasolla antanut yrittämisestä positiivisen kuvan, koska useampi on päättänyt hypätä yrittäjäksi. Tapahtumatoimistomme Eventgardenin osalta viisi työntekijää on perustanut oman tapahtumamarkkinointiin liittyvän yrityksen ja otti käyttöönsä monia toimintatapojamme ihan tarjousten esitystyyylistä sopimusehtoihin. Osa valmisteli omaa yritystoimintaansa ollessaan vielä palkkatöissä meillä. Tämä selvisi kylläkin jälkikäteen. Olen käyttänyt neljää näistä alihankkijana tuotannoissa. Kaikki olivat muuten naisia.

Onnellinen odottaja vuonna 2012
Kipasu Sisustussuunnittelu- ja remonttipalvelu yrityksemme osalta kannustin läheistä ihmistä perustamaan oman yrityksen, jonka kautta hän pystyisi tekemään monipuolisesti eri tehtäviä alaan liittyen. Häntä autoin konkreettisesti avaamalla alkuvaiheessa kontakteja viranomaisiin ja neuvomalla käytännön asioissa. Lisäksi olen tehnyt myyntiä ja ottanut hänet toteuttamaan tilauksia. Kipasukin syntyi hieman vahingossa alunperin. Sen y-tunnuksen alla harjoitettiin aiemmin messutoimintaa, mutta muutimme toimialan. Opiskelin äitiyslomalla sisustussuunnittelua, kun eihän sitä ihan toimettomana voinut olla.

Hippula Lasten Putiikin osalta toimimme testipaikkana yhdelle yrittäjälle pääkaupunkiseudun markkinoiden osalta tarjoamalla lähes riskittömän tavan kokeilla kivijalkayrittäjyyttä. Nyt hän avaa oman liikkeen Helsinkiin. Hippulan perustin äitiyshuuruissani ja kirjoitin siitä Hippulan blogiin.

Hippula Lasten Putiikki & Kaffela Käpylässä
Tuomaroimassa Pikkuyrittäjiä
Nuorimpia yrittäjiä, joita olen auttanut löytyy
kouluikäisistä Pikkuyrittäjistä. Sain kunnian tuomaroida heidän liikeideoitaan aiemmin. Nämä vilpittömät ja innokkaat lapset olivat herttaisia. Toivottavasti he pitävän tuon asenteen yllä.

Joskus minua on kutsuttu nuorten yrittäjien äänitorveksi. Olinhan mukana perustamassa Hynyä eli Helsingin Nuorten Yrittäjien verkostoa ja näkyvänä hahmona useamman vuoden yrittäjäjärjestössä. Tein myös Hynyn historiikin kirjan muotoon. Sen voi lukea linkin takaa. Sain vuonna 2007 Vuoden nuori helsinkiläinen yrittäjä tunnustuksen ja kiitosta on tullut nuorten yrittäjien hyväksi tehdystä työstä.

Tänä vuonna on BSG Marketing Oy yrityksemme 10-vuotisjuhla ja sain Suomen Yrittäjien Yrittäjäristin. Ensimmäisen toiminimipohjaisen yrityksen perustin tosin jo vuonna 2002. Olen tehnyt kahdet yrityskaupat ostavana osapuolena ja toimin useamman pk-yrityksen hallituksessa. Kai tässä jotain jo yrittämisestä tietää, vaikka joka päivä oppii uutta. Täytän tammikuussa 40. Syytä juhlaan varmaan olisi, mutta en aio juhlia kumpaakaan saavutusta. Aion sen sijaan myydä niin maan perkuleesti, että joku hetki on oikeasti syytä juhlaan. Juhlin mielummin tuloksia ja kannattavuutta, kuin vuosia.

Rakas perheeni Hippulan edessä kesälä 2014
Ilman rakkaan mieheni tukea en olisi tätä kaikkea pystynyt tekemään. Tänään on tasan 14 vuotta tapaamisestamme. Se oli aivan huikeaa ja taianomaista. Ei tainnut mies arvata mihin ryhtyy muuttaessaan luokseni Helsinkiin. Parasta on se, että perheemme täydentyi kauan odotetulla pojalla vuonna 2012. Sen rinnalla kaikki yrittäjyys on toisarvoista. Kiitos rakas!

Yritteliästä loppuvuotta kaikille!
3

Ihanan ihana leijona neule!


Neuleessa on hauska "leijonan harja"
Syksyn tullen sitä kaipaa pehmoista neuletta päälleen ja lapsenkin pukee mielellään suloisen pehmeisiin vaatteisiin. Poikani on horoskooppimerkiltään leijona ja merkin kuvaus onkin osuva.

"Leijonat ovat mielellään johtajia. He ottavat vastuuta energisesti ja innokkaasti. Leijonat ovat hyvin kunnianhimoisia ja heillä on suuret tavoitteet.
Jos leijonat saavat, mitä he haluavat, he ovat onnellisia, lystikkäitä ja iloisia. Heillä on suuri tarve merkitä reviirinsä, mutta he ovat riittävän charmikkaita selvitäkseen joka tilanteesta.
Leijonilla on ainutlaatuinen kyky oikeudenmukaisuuteen, he ovat ylpeitä, anteliaita ja hyväsydämisiä. He rakastavat ylellisyyttä ja ovat heikkoina kehuihin ja imarteluihin, jotka he myös uskovat helposti.
Leijonan elementti on tuli, hän on täynnä inspiraatiota ja tahtoa. Tyypillistä leijonalapsille on, että he voivat olla omia itsejään, 100-prosenttisesti. Heidän on voitava ilmaista itseään omalla tavallaan, usein myös luovasti. Lisäksi heissä on suuri annos näyttelijänkykyjä."

Vietimme lauantaipäivää Jumbossa herkutellen ja shoppaillen.

Poikani on varsinainen tulisielu ja vaalea iso kiharapilvi muistuttaa ajoittain leijonan harjaa. Kun saimme tilaisuuden testata Ihanan suloisia eläinneuleita oli valinta selvä. Leijona leijonalle. Kyllähän tiikeri ja norsukin ovat supersuloisia. Näytin pojalle neuletta ja kerroin sen olevan leijona neule. Nyt hän saattaa napata neuleen käteensä ja karjua leijonan lailla.

Ihanan eettiset tuotteet ovat kehitysmaissa valmistettuja paikallisartesaanien laadukkaita taidonnäytteitä. Missiona on luoda taloudellista riippumattomuutta kehitysmaiden pienartisaanien ja naisyrittäjien elämään. Tuotevalikoimassa keskeistä on eettinen, vastuullinen ja originelli käsityötaito, ja toiminnassa korostuu myös paikallisyhteisöjen tukeminen. Tuotteet eivät ole massatuotantoa vaan pääosin kehitysmaiden naisten ja toimentulonsa pienyrittäjyydellä ansaitsevien ihmisten käsityöllä valmistamia. Siksi jokainen tuote on uniikki ja erityisen arvokas sellaisenaan.

Ihanan Facebookissa


Pääkaupunkiseudulla pääset hypistelemään Ihanan tuotteita Hippulassa.
1

Libero eläinpuvun arvonnan tulos


Äiti arpoi kaksi Libero kampanjan eläinpukua ja onnetar suosi Sari Sparaa ja Ava Pampulaa. Teille on laitettu sähköpostia. Hauskoja hetkiä eläinpukujen kera :)



Yhteistyössä Libero
5

Yrittäjän äitiysloma


Pojan ollessa kolmeviikkoinen kävimme
yhdessä kokouksissa ja tapaamisissa.
On äitiyslomia ja yrittäjän äitiyslomia. Suurin osa palkansaajista voi keskittyä täysin vauvaan, eikä työasioille tarvitse korvaansa lotkauttaa. Suurin osa yrittäjä-äideistä sen sijaan joutuu miettimään myös työasioita. Olitpa sitten yksinyrittäjä tai työnantajayrittäjä joudut todennäköisesti miettimään työasioita. Yksinyrittäjä usein miettii palaavatko asiakkaat, kun tulen takaisin töihin? Esimerkiksi useat kampaajat tekevät töitä sunnuntaisin, jotta riski menettää asiakkaita pienenee. Tämä on helppoa, jos on isä ja hyvät tukiverkostot. Mikä on tilanne yksinhuoltajalla, jolla ei ole lastenhoitajia jonossa oven takana? Paljon haastavampi, mutta tähän on olemassa palveluita. Tutustuin Care.com nimiseen palveluun, jonka kautta voi löytää itselleen lastenhoitajan tai vaikkapa koiran ulkoiluttajan.

Itselläni on kokemusta työnantajayrittäjän äitiyslomasta ja kyllähän se vei jaksamisen äärirajoille. Minulla oli onneksi mies ja äitini jakamassa hoitovastuuta. Imetin lasta melkein kaksivuotiaaksi. Yöt rauhoittuvat vasta imetyksen loputtua eli vetelin pari vuotta pätkäunilla. Unenpuute vaikuttaa kyllä aika paljon omiin fiiliksiin. Samaan aikaan olin maailman onnellisin pienen miehen äiti ja maailman stressaantunein yrittäjä. Ristiriitainen yhtälö. Sanotaan lapsi tulee kalliiksi, mutta yrittäjälle se vasta kalliiksi saattaa tullakin. Harva pienyrittäjä pystyy palkkaamaan kallista palkkajohtajaa tuuraamaan äitiysloman ja hoitovapaan ajaksi. Vastuuta ei voi ulkoistaa ja äitiyslomallakin on vastuussa siitä, että myynti toimii ja kassa kilisee. Olen aiemminkin kirjoittanut tästä haastavasta yhtälöstä taantuma ja yrittäjän äitiysloma samaan aikaan. Yrittäjä ei kuitenkaan luovuta helposti, vaan keksii uusia tapoja yrittää. Yrittäjillä on keskimäärin todella hyvä stressinsietokyky, mutta joskus tulee seinä vastaan. Saattaa tuntua, että ei tästä hommasta tule mitään ja seuraavassa hetkessä keksii ratkaisun. Yrittäminen on välillä aikamoista vuoristorataa. Välillä pitää voida hengähtää ihan kaikesta ottamalla muutama tunti aikaa itselleen tai viettämällä aikaa puolison kanssa myös kaksin. Meillä lapsi menee enemmän, kuin innoissaan vanhemmilleni hoitoon. Muutama tuttavani on löytänyt hoitoapua juuri Care.comista. Puutarhaihmisenä kiinnostava palvelu on myös tämä.

Hippula Lasten Putiikki on meille lähinnä harrastus ja poikakin viihtyy siellä hyvin.
Tässä valmistelemme kutsuvierasavajaisia elokuussa 2014.
Haluan rakentaa elämää siten, että pystyn olemaan enemmän perheeni kanssa ja viettää lomaa, vailla jatkuvaa huolta työasioista. Lapsi on arvokkainta mitä olen koskaan saanut ja haluan saada työn ja perhe-elämän balanssiin. Onneksi se on mahdollista tekemällä valintoja, jotka edesauttavat tätä tavoitetta. En osannut varautua yrittäjyyden ja äitiyden yhdistämiseen, luulin sen olevan helpompaa. Jos saamme toisen lapsen olen paljon viisaampi. Kokemus antaa varmuutta. En vaihtaisi yrittäjyyttä kovin helposti palkkatyöhön. Tämä vapaus on kuitenkin suurempi voima, joka vie läpi harmaan kiven.

Etsi bannerin kautta hoitoapua tai rekisteröidy palveluun tarjoamaan apua.

Generic Banner 728x90 FI 1
1

Kylpylöintiä Saimaalla ja arvonta


Meidän perheen virallinen yhteinen lomareissu viime kesänä kohdistui Saimaalle, Holiday Clubin kylpylään. Mieheni teki töitä melkein läpi kesän, joten tämä muutaman päivän lepohetki yhdessä vanhempieni ja veljeni perheen kanssa oli ainakin minulle kesän kohokohta. Lapsille se oli tietysti ihan huippukivaa, koska kaikki kolme ovat vesipetoja. Serkukset painoivat menemään niin kylpylässä, kuin leikkipuistossakin.

Emme ole käyneet vauvauinnissa ja uintireissut ovat koostuneet tähän mennessä muutamasta käynnistä kylpylässä ja omassa porealtaassa polskimisesta. Meidän pikkuherra oli into piukassa ja omaan rohkeaan tyyliin otti kerran juoksuaskelet lasten kahluualtaasta aikuisten altaaseen ja hyppäsi sinne. Oli kuulemma huvittava näky, kun minä liukastelin ja säntäilin perään. Vaikka olin vieressä oli hän nopeampi. Pojalla oli kellukepuku, joten hän pomppasi pintaan, kuin korkki. Voi sitä iloa, kun pääsi isin kanssa vesiliukumäkeen.

Kylpylälomissa on minusta parasta hemmotteluhoidot. Se oma hetki hieronnan tai kasvohoidon parissa on aivan parasta. Extramaininnan ansaitsee joustavuus lasten ruokailujen osalta. Holiday Club Saimaalla alle 4-vuotiaat syövät veloituksetta. Lasten ruokailujen pitää sujua joutuisasti tietyssä ruokailurytmissä ja saimmekin ruokkia lapset, vaikka itse emme juuri sillä hetkellä syöneet.

Innokkaita kylpylöitsijöitä

Arvonta
Saan arpoa lukijoilleni neljä lippua Holiday Club Saimaan vieressä olevaan Angry Bird Activity parkkiin. Osallistut arvontaan kertomalla oman Holiday Club lomakokemuksen tai toiveen mitä haluaisit tehdä Holiday Clubin lomakohteessa. Arvonta-aika on 20-27.10.2014. Liput ovat voimassa 31.12.2015 saakka.
11

Hiljainen tulehdus - Rasvahapot epätasapainossa


Tein lokakuun alussa Zinzino Balance kuivaveritestin, jolla tutkitaan Omega-6 ja Omega-3 rasvahappotasapainoa. Näyte lähetettiin Vitas AS laboratorion tutkittavaksi. Kirjauduin katsomaan ovatko tulokset tulleet ja olivathan ne. Huh, huh! Vähän kyllä jännitti mitä tuleman pitää. Onko elimistössäni hiljainen tulehdus päällä? Siitä on viime aikoina muuten puhuttu paljon medioissa ja siitä kärsii valtaosa kansasta. Etenkin lapset ovat vaaravyöhykkeessä, koska ruokailutottumukset ovat menneet huonompaan suuntaan ja ruoka on prosessoitua sekä eläinten rehu käsiteltyä. Saamme nykypäivänä ruoasta liikaa Omega-6:sta, joka edistää tulehdusta. Minähän olen syönyt lihaa viimeksi 90-luvulla. Syön pääasiassa kasvisruokaa, mutta vastapainoksi myös paljon hiilihydraattipitoisia herkkuja. Kalaa syön ajoittain, siitäkin pidin vuosien tauon ennen raskautta.

Ihmisen geneettinen perimä on muodostunut suhteessa 1:1 eli se on se arvo, mihin kehomme on luotu. Ajan saatossa suhde on noussut noin 4:1:een 50-60 luvulle asti, minkä jälkeen se on noussut räjähdysmäisesti 2 sukupolvessa 12:1:een. Viralliset suositukset (2004) ovat 5:1 tai alle ja tiede taas suosittelee 3:1 tai alle, jotta tulehdustila saataisiin pois.

Testitulokseni









Suojaustasosi (rasvahappoprofiilisi arvo) kuvastaa ruokavaliosi antamaa suojaan elintapasairauksia vastaan sekä kertoo edistääkö ruokavaliosi tulehdusta vai onko se tulehdusta ehkäisevä.

Rasvahappoprofiilisi merestä peräisin olevan omega-3:n EPA:n ja DHA:n määrän tulisi olla yli 8% (vihreä alue, ruokavaliotavoite) kokonaisrasvahappomäärästä. Mikäli määrä putoaa alle 4%:n (punainen alue), keholla voi olla vaikeuksia ylläpitää normaalia solujen ja kudosten tuotantoa (homeostaasi). 

Omega-6 (AA)/Omega-3 (EPA) tasapainolla ilmoitetaan “kasviperäisen” omega-6 arakinodihapon (AA) ja merestä peräisin olevan omega-3 eikosapentaeenihapon (EPA) suhdetta koko rasvahappoprofiilissasi. 

Arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuuden tulisi olla yli 30% (vihreä alue, ruokavaliotavoite), jotta kehosi saisi riittävästi omega-6 arakidonihappoa (AA). Mikäli arakidonihapon (AA) muodostumistehokkuus on alle 30% (keltainen tai punainen arvo), suositellaan sisällyttämään normaaliin ruokavalio-ohjeistukseen “erityinen arakidonihappoa koskeva ruokavaliosuositus”.

Solukalvon juoksevuusindeksi kertoo kuinka tehokkaasti solusi ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Mikäli solukalvon juoksevuusindeksi on yli 4:1 (keltainen tai punainen alue), saatat hyötyä muuttamalla ruokavaliotasi “Ruokavaliosuosituksesi” -osiossa esitetyn mukaiseksi.


Henkisen vahvuuden indeksi (eng. Mental strength Index) kuvastaa mielialan ja tajunnan tasoa.

Oma rasvahappotasapainoni ei sentään huutanut punaisena, mutta oli 5,9:1, kun suositus on 3:1. Miehelläni suhde oli 11,9:1. Hän ei käytä mitään Omega valmisteita. Käytin säännöllisesti apteekista ostettuja Omega-3 kapseleita, mutta se ei selvästikkään imeydy kunnolla. Verikokeesta analysoitiin myös muita kohtia ja ikävä kyllä osa niistä oli punaisena. Suojaustasoni, joka kuvastaa ruokavalioni antamaa suojaa elintasosairauksia vastaan on 27, kun sen pitäisi olla yli 90. miehelläni suojataso taso on puhdas 0. Omega-3 eli EPA+DHA taso on 3,6%, kun sen pitäisi olla yli 8%. Arakodinihapon muodostus oli lähellä hyvää. Se oli 28,9%, kun raja hyvälle on 30%. Solukalvon fluidity taso huusi sensijaan punaisella ollen 12,3, kun tason pitäisi olla alle 4. Henkistä voimaa kuvaava indeksi on tällä hetkellä 1,6 eli yllättävän hyvä siihen nähden, kuinka stressaantuneeksi olen itseni kokenut. 

Tämä lähes 30 sivuinen analyysi omasta rasvahappotasapainosta on todella kiinnostava ja hyvä työväline oman hyvinvoinnin parantamiseen. Käytän nyt 4kk ajan Zinzino Balance Oilia päivittäin ja otan uudet testit sen jälkeen. Tulen kertomaan tulokset tänne ja tietysti seuraan miten oma olo muuttuu. Tämän öljyn salaisuus on se, että se tutkitusti imeytyy tehokkaammin, kuin muut aiemmin markkinoilla olleet Omega-3 tuotteet. Pohjana toimii Lysi kalaöljy, tehoaineena erittäin antioksidanttipitoinen oliiviöljy ja tuotteen valmistaa norjalainen Bioactive Foods. Sitruunan tai vaniljan makuinen öljy annostellaan oman painon mukaan, jolloin saa varmasti oikean annoksen sitä. Markkinoille on tullut juuri myös uusi maku appelsiini-minttu-lime ja se on oikein hyvänmakuista. Itse kulautan sen alas vesitilkan kanss, mutta se menee helposti alas sellaisenaankin. Useampi tuttavani on käyttänyt tätä nyt pidempään ja heidän vointi sekä energiatasot ovat kohentuneet huomattavasti. Eräs eläkkeellä oleva nainen kertoi, että nivelkivut ovat hävinneet kokonaan ja toinen näytti miten paha psoriasis on lieventynyt ja hän on voinut lopettaa vahvojen lääkkeiden käytön. Kolmen viikon käytön jälkeen olo on tasaisempi, kuin aiemmin. Olen myös nähnyt useiden tuttavien testitulokset ennen ja jälkeen, vaikutus on dramaattinen. On todella hienoa, että luonnonmukaisella tuotteella voidaan parantaa omaa hyvinvointia merkittävästi.







0

Eläinten arvokas elämä


Meillä on kaksi chihuahuaa Hans ja Jens, joiden johdosta
eläinten asiat ovat tulleet sydämen asiaksi.
Mitä sinulle merkitsee eläinten oikeudet? Mietitkö omia valintojasi tehdessäsi onko joku elävä olento kärsinyt sen vuoksi? Minä mietin päivittäin, mutta en miettinyt 20 vuotta sitten. Kiitos sosiaalisen median opin joka päivä lisää ja pyrin huomioimaan tämän omissa valinnoissani. Pyrin myös valistamaan muita, vaikka usein joku sanoo "älä jaa tällaista kamaluutta täällä". En jaa tietoa kiusatakseni ketään, haluan muidenkin miettivän valintojaan eläinten näkökulmasta. Emme voi yksinkertaisesti ummistaa silmiämme. Minua puistattaa turkistarhaus, eläinkokeet, lemmikkien pahoinpitely, sirkus, koiratappelut ja tuotantoeläinten kohtelu muutama epäkohta mainitakseni. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olen itsekin tukenut tietämättömyyttäni monia edellämainituista. En sentään koiratappeluita tai lemmikkien pahoinpitelyä. Vuonna 1995 minua rupesi yhtäkkiä ällöttämään liharuoka ja myöhemmin mukaan tuli eettiset syyt olla kasvissyöjä. Pyrin pienin askelin parantamaan eläinten asemaa. Esimerkiksi tänä vuonna päätin, että pyrin löytämään jatkossa kengät materiaalista, joka ei ole ollut jonkun elävän olennon nahkaa. En pysty kuitenkaan kerralla vaihtamaan kaikkia kalusteita tai laukkuja uusiin, mutta tulevien valintojen osalta pyrin toimimaan toisin. Olen nykyisin hyvin valveutunut eläinten puolestapuhuja ja pyrin vaikuttamaan osaltani muihinkin. Koen onnistuneeni jossain määrin, sillä useampi ihminen on kertonut vähentäneensä ja joku jopa lopettaneensa lihan syönnin minun jakaman tiedon johdosta. Uskon, että tulevat sukupolvet kasvavat huomioimaan eläinten hyvinvoinnin paremmin, koska tieto on olemassa näkyvänä ja löydettävänä. Kiitos siitä kuuluu eläinsuojelujärjestöille. Kuulun itse useampaan järjestöön ja olen myös ostanut jäsenyyksiä kummilapsille lahjaksi. Jokainen voi auttaa liittymällä jäseneksi ja maksamalla muutaman kympin jäsenmaksun.

Eläinsuojelujärjestöjä tai toimijoita, joita olen itse tukenut
Koirien turvakoti Espanjassa

Vierailulla Koirien Turvakodissa Espanjassa vuonna 2011.

0

Kirppiskamat Vallilan Stooriin


Olen aina ollut huono myyjä kirppiksellä, ilmeisesti olen ylihinnoitellut tavarat tai sitten minulla on ollut niin outoa tavaraa, ettei se liiku. En olekkaan vuosikymmeniin edes yrittänyt myydä omia vaatteitani. Nyt aion yrittää. On nimittäin auennut niin helmi kirppis, että pelkästään sen takia varasin pöydän Vallilan Stoorista nyt torstaista 16.10-22.10 väliselle ajalle.

Tuttavani pistivät pystyyn kirppiksen, kahvilan, hengailumestan ja vinyyleiden kierrätyspisteen. Jo nimi on niin nerokas, että homman on toimittava. Kävin varaamassa pöydän ja toteamassa, että paikka on tosi kiva. Sinne voi mennä myös keittolounaalle tai kahville. Ihana pullantuoksu leijaili tilassa. Lapsille on oma hauska leikkipaikka.



No niihin mun tavaroihin. Laitoin yhden kassillisen tavaraa äsken pinoon ja pääosin hinnoittelin vaatteet 3€, 5€ ja 7€ hintaisiksi, jotain lähtee 10€ tai 15€ hinnalla. Tavoite on päästä edes omilleen. Osa vaatteista on käyttämättömiä tai kerran käytetty jollain työkeikalla. Osa taas "aarteita" 90-luvulta. Eikös se ala olemaan ihan haluttu vuosikymmen?

Osa on hiukan ryppysiä, mutta silittäminen ei ole intohimoni.


Kerroppa minkälaisia kokemuksia sinulla on omien tavaroiden myynnistä kirppiksellä ja missä kauppa on käynyt parhaiten?

Tässä joitain maistiaisia vaatteista, jotka voi hankkia omakseen Vallilan Stoorista 16-22.10.


Vallilan Stoori Facebookissa

Vallilan Stoori sijatsee Sturenkadulla katutasossa Mäkelänkadun ja Hämeentien välissä hyvien kulkuyhteyksien varrella kts. kartta. Meille pääset raitiovaunuilla 1, 1A, 7A, 7B, 6, 8, sekä kaikilla busseilla, jotka menevät Hämeentietä tai Mäkelänkatua sekä Sturenkadulla bussi 70T. Kaduilla on myös autoilijoille pysäköintitilaa.
1

Norsu nuotiolla ja arvonta


Syksy tekee tuloaan ja menimme mökille kunnon risusavottaa pitämään. Kesällä kaadettiin kymmeniä kuusia ja nyt tontti on tosi avara. Kesäpaikastamme on tullut pojallemme rakas ja hän touhuaa aina innoissaan siellä. Erityisesti puutarhahommat ja kukkien kastelu kiinnostaa. Saimme mökkihommiin mukaamme Liberon suloiset eläinpuvut. Olette ehkä huomanneet hauskan kampanjan, joka on nyt meneillään? Poikani on aina rakastanut eläimiä ja karjuukin usein leijonan lailla nähdessään leijonan tai vaikkapa krokotiilin kuvan. Vaipoista olemme bonganneet eläinhahmoja ja nämä uudet eläinvaipat ovat hänestä todella hauskoja. Olemme kokeilleet useita vaippamerkkejä ja poikani pitkälle hoikalle vartalolle sopivat Liberot parhaiten. Ne pysyvät napakasti päällä. Etenkin housuvaipoissa on minusta tärkeää, että vaipat eivät ala heti kastuessaan roikkua.

Pikkuinen elefantti ihmettelee isoa nuotiota, enterorokko on puhkeamassa ja meno hieman vaisua.









No risusavotta alkoi vähän vaisuissa tunnelmissa ja ihmettelin, miksi yleensä todella vilkas pikkuherra oli niin apeana. Hän sanoi "au au" syödessään ja ensin luulimme takahampaiden tekevän tuloaan. Näiden norsukuvien oton yhteydessä huomasimme käsissä näppylöitä ja pienen googlettelun jälkeen tajusimme, että häneen oli iskenyt enterorokko. Ehdimme ottaa muutamia kuvia pihahommista hauskassa elefanttiasussa ennen näppyjen toteamista. Vaikka olo oli varmasti aika inhottava hymyäkin irtosi meidän aarteelta.

Leikkimökkiä laitetaan talvikuntoon.

Alkuviikko meni sairastelun merkeissä ja loppuviikosta päästiin taas ulos. Kodin pihallakin on syyshommia tehtävänä. Olemme istuttaneet yli 100 kukkasipulia tuomaan meille keväällä väriloistoa ja iloa pihaan. Pikkutiikeri auttoi minua istuttamaan viimeiset narsissit ja liljat. Luonnon ja eläinten kunnioittaminen on yksi tärkeimpiä arvoja, joita haluan lapselleni välittää. Itse aktiivisena eläinsuojelijana koen eläinten oikeudet asiana, jonka toivon olevan itsestäänselvää tuleville sukupolville.

Loppuviikosta alkoi meno olemaan jo normaalilla tolalla ja vauhti päällä. Tiikeri ajeli mopolla ympäri taloa.


Oma piha on kyllä ihan parasta, kun poika pääsee purkamaan energiaa. Koirienkin kannalta on kiva, kun pääsee päivystämään maailman menoa ulos aina halutessaan. Nyt koirat olivat sisällä. Äidille piha ja puutarha tarjoavat oivaa stressinpoistoa ja hyötyliikuntaa.

Söpöjä tiikerikuvia tuli niin paljon, että oli hieman valinnan vaikeutta.

ARVONTA
Arvon lukijoiden kesken kaksi eläinpukua, yhden tiikerin ja yhden norsun. Ne ovat kokoa 92cm. Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän blogiin oman lapsesi kokemuksia eläinten maailmasta. Kirjoita toimiva sähköpostiosoitteesi kommentin yhteyteen. Arvonta-aika on 14.10-20.10.2014.

Syksyinen luonto tarjoaa mielenkiintoista puuhaa pienille.





Yhteistyössä Libero
14

Kun kodin Ranskasta ostimme


Tavallaan siinä ei ollut mitään järkeä ja samaan aikaan siinä oli paljonkin järkeä. Elettiin talvea 2008, ystäväni oli sairastunut syöpään vasta 26-vuotiaana tuoreena äitinä. Tapaus järkytti ja elämän rajallisuus löi täydellä iskulla tajuntaan. Sitä mietti, että pitää tehdä heti asioita, eikä sitten vasta joskus eläkkeellä. Eihän sitä edes tiedä elääkö sitä niin kauan. Eikös monet haaveile eläkepäivistä Espanjassa tai Rivieralla? Taisimme olla matkamessuilla tammikuussa ja käydä Habisolin osastolla, kun saimme tämän päähänpiston. Selvittelimme hintatasoa ja miten prosessi etenee. Hankimme pankista laina-lupauksen, silloin lainaa tuntui irtoavan helposti. Habisol lähetti meille tietoa sopivasta uudiskohteesta Nizzassa ja hyppäsimme lentokoneeseen helmikuussa. Päähänpistosta oli kulunut ehkä kaksi viikkoa ja olimme jo matkalla Ranskaan. Perille päästyämme kuulimme, että myös Cannesissa oli meidän kriteereihin sopiva kohde. Halusimme pienen asunnon omalla pihalla ja budjetti oli maksimissaan 200 000€.

Helmikuussa 2008 menimme Ranskaan ja ostimme tuohon kuoppaan tulevan asunnon. Vähän kyllä mietittiin, että ollaan me hulluja! Rakas ystäväni Varpu (alakuvassa) asui tuolloin Etelä-Ranskassa, joten tämä hankinta tuntui hieman turvallisemmalta. Varpua on ollutkin ihana tavata Ranskan reissuilla.
Kävimme katsomassa ensin rinteessä sijaitsevaa tonttia lähellä Nizzan lentokenttää ja siitä ajelimme Cannes Grand Parciin. Siellä oli asuinalue muilta osin valmis, mutta X-talo oli vielä pelkkä kuoppa. Pääsimme katsomaan vastaavan oloista asuntoa ja koska tapanamme ei ole aikailla teimme samantien kaupat. Kyseinen kulmahuoneisto oli jo varattu toiselle pariskunnalle, mutta he eivät saaneet rahoitusta järjestymään. Kuulemma yleensä ihmiset pohtivat tällaisia hankintoja pitkäänkin. Me teimme päätöksen heti, turha sitä on aikailla. Suuri syy tähän valintaan oli kohteen sopivuus vuokrattavaksi ja uima-allas taloyhtiössä. Nizzassa sitä ei olisi ollut. Lisäksi kohde valmistuisi kesällä 2009 eli aiemmin, kuin Nizzan kohde. Siinä sitten alettiin tekemään pintamateriaalivalintoja ja kirjoittamaan 4 pinoa kauppakirjoja suoraan lennosta. Montakohan kymmentä allekirjoitusta laitoimme papereihin, muistaakseni 80? Aikaa meni neljä tuntia. Jouduimme myös kirjoittamaan neljästi vakuuden ranskaksi, että emme aio hakea lainaa Ranskasta. Hassuja systeemejä. Kaupanteon jälkeen oli pakko nostaa maljat ja mietimme "olemmeko ihan hulluja?"

Toukokuussa 2008 vuokrasimme Villan Ezestä ja mukaan lähti vanhempani sekä veljeni puolisoineen.
Kävimme näyttämässä myös rakennustyömaan Cannesissa heille.
Kävimme useaan otteeseen Etelä-Ranskassa seuraavan vuoden aikana hoitamassa paperiasioita. Apunamme oli Habisolin suomalainen pariskunta. Ilman heitä kaupanteko olisi kielitaidottomana ollut sula mahdottomuus. He hoitivat meille vakuutukset, nettiyhteydet, pankkiasiat ja oikeastaan kaiken. Myimme oman auton ja maksoimme sillä käsirahan sekä käytimme säästöjä asunnon maksamiseen. Lainan nostimme vasta ihan ennen asunnon valmistumista keväällä 2009.

Heinäkuussa 2008 alkoi talo jo nousta ja kulmatonttimme hahmottua. Isäni sai juuri ennen reissua sydänkohtauksen ja syöpää sairastava ystäväni oli terminaalivaiheessa. Lähdimme kotiin suunniteltua aiemmin, tunnelmat olivat apeat.


Näimme asunnon rakennusvaiheessa Etelä-Ranskan monet vuodenajat ja esimerkiksi helmikuu oli mitä mukavinta aikaa käydä siellä. Lounasta pystyi nauttimaan jopa t-paidassa ulkona jos aurinko sattui paistamaan sopivasti. Näiden vuosien aikana suosikkiajankohdaksi on muodostunut lokakuu.

Tammikuussa 2009 isäni lähti mukaan Cannesiin ja sisätyöt olivat alkamassa asunnossa. Vaikka keli oli kolea se valon määrä verrattuna Suomeen on jotain niin ihanaa. Söimme rannalla lounasta tammikuussakin.






Kun tulimme viimeistä kertaa ennen avainten luovutusta Ranskaan päätimme juhlistaa sitä varaamalla hotellin Monacosta. Vietimme aikaa pääosin siellä tavaten ystäväni Varpun. Kävimme kerran katsomassa Cannesissa miten asunnon rakentaminen edistyy. Pinnat olivat valmiina ja ankea kivikkoinen piha odotti puutarhurin kädenjälkeä.

Toukokuussa päätimme varata Monacon Vista Palace hotellista majoituksen. Seuraavan kerran kesäkuussa tulisimme majoittumaan omaan asuntoon, joten päätimme juhlistaa tätä panostamalla hotelliin.

Saimme avaimet asuntoon kesäkuussa 2009. Mukaamme lähti anoppini sekä tietysti koiramme. Meitä odotti siellä aiemmin tilattu keittiö pahvilaatikoissa ja meillä oli kaksi viikkoa aikaa laittaa asunto siihen kuntoon, että ekat vuokralaiset voivat tulla. Etsimme kalusteet ja teimme tarvittavat hankinnat. Suomesta halusimme tuoda kunnon petivaatteet ja mm. Marimekon astioita sekä Ruska astiaston. Pihan saamisessa vehreäksi meni kyllä useampi vuosi ja nyt vuonna 2014 sitä voi kutsua jo viihtyisäksi. Voit katsoa allaolevista linkeistä miltä asunto ja piha nykyisin näyttää. Muutamaan otteeseen olemme miettineet asunnon myymistä, koska emme ole ehtineet käydä siellä kovin usein. Sijoituskohteena Etelä-Ranska on ihan toimiva ja esimerkiksi asunnon saa periä verovapaasti tiettyyn summaan saakka. Olemme olleet aika tarkkoja vuokralaisista ja vuokranneet asuntoa pääasiassa muutamille suomalaisille. Halutessaan asunnon saisi vuokrattua kokonaan ulkopuolisille. Täytyy katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän projektin osalta.

Loma-asuntomme nettisivut
Facebook ryhmä
Asuntomme HomeAway sivustolla ja arvioita asunnosta

Kun saimme avaimet kesäkuussa 2009 hommaa riitti. Keittiö piti saada paikoilleen, kalusteet hankittua ja pihaa vihreämmäksi. Oma palmu oli ehdoton hankinta heti alkuun. Ensimmäiset tyytyväiset vuokralaiset tulivat jo elokuussa.




2

Mikä astiasto sopii taaperolle?


Taaperoiden ruokailutilanteet saattavat joskus olla pientä säätöä. Ajoittain on outoja kausia, joissa ruokailuvälineet ja astiat saattavat yllättäen lentää kenttään. Normaalit lautaset hajoavat helposti pudotessaan maahan, muutaman euron muovilautaset taas ovat aika tylsiä. Nyt me löysimme astiaston ja aterimet, jotka ovat sekä turvalliset, että ihanan näköiset. Skip Hopin pöllö tuli tänään meille astiaston muodossa ja sitä oli heti testattava. Turkoosihan on lempivärini ja tykkään värikkäistä printtikuvioista, joten visuaalinen ilme miellytti myös äidin silmää.

Lautaset olivat jykevät ja aterimet sopivat täydellisesti taaperon käteen. Hinta on todella kohtuullinen. Iso lautanen maksaa 8,50€, syvä lautanen 6,50€ ja aterimet 9,90€ Ellan ja Ebban verkkokaupassa. Astiasto on valmistettu kestävästä melamiinista ja se ei sisällä BPA-yhdisteitä. Tämä on mielestäni myös todella oiva synttärilahjavinkki. Leluja ja krääsää lapset saavat aina kasoittain, joten pyrin itse ostamaan yleensä jotain muuta käyttötavaraa, kirjoja tai vaatetta.



Kuvissa oleva paita on tanskalaista designia. Olen hurahtanut värikkäisiin printtikuvioihin ja yksi suosikkimerkeistäni on Småfolk. Tämä turkoosin ja oranssin värinen lentokone paita on myös pojan suosikki.




Ella ja Ebba verkkokauppa
0

Au! Enterorokko


Pieni potilas ja huolestunut äiti.
Enpä ollut tutustunut aiemmin Enterorokkoon. Onneksi on google. Havaitsimme pojallamme eilen muutamia näppyjä reisissä. Hänellä on aina ollut tosi hyvä iho, joten ihmettelin miten tuollaisia näppyjä yhtäkkiä on tullut. Hän tuntui yöllä hieman lämpimältä, mutta ei kuumeiselta. Tänään hän hoki vähän väliä  "au, au" syödessään jotain ja tulkitsimme ensin oireet hampaiden tuloon liittyviksi. Kun huomasimme näppyjä myös käsissä oli pakko googlettaa rokkotaudit. Selvä tapaus. Googlen avulla on kyllä helppo tehdä diagnooseja ja sivistää itseään. Vaikka itse tauti on yleensä vaaraton oireet saattavat olla todella inhottavia. Nyt  on sitten syöty pääasiassa soseita ja jäätelöä, koska syöminen sattuu. Kunpa pahin kipu menisi nopeasti ohi. Toivottavasti ei tule kynsien irtoamista, sillä se kuulostaa kamalalta. Inhottavaa, kun ei oikein pysty helpottamaan oireita mitenkään. Saa nähdä tarttuuko tauti myös muihin perheenjäseniin. Katsoin juuri kalenteria ja ensi viikko on täynnä tapaamisia, seminaaripuheenvuoroja, luottamustehtäviä ja vaikka mitä. En mitenkään ehtisi nyt sairastaa. Miten teillä on sairastettu kyseinen tauti ja tarttuiko se muihinkin?

Korkea kuume lapsella pelästyttää usein vanhemmat. Onneksi useimmiten se on vaaratonta, mutta joskus on syytä mennä päivystykseen.
0

Mehulinko takaa vitamiinit




Mehustus tuntuu jakavan mielipiteitä. Puolestapuhujien joukko kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti ja terveyshyödyt näyttävät olevan kiistattomia. Aiemmassa postauksessa linkitin mielenkiintoisia videoita, joista saa inspiraatiota tositarinoiden kautta mehustukseen. Vastustajat väittävät vihannesten ja hedelmien vitamiinien katoavan ja kannattavan kuitujen syöntiä. No todistetusti vitamiinit eivät katoa, sillä useampi mehustustuttava on käynyt verikokeissa testaamassa vaikutuksia saaden huipputulokset. Yhtenä tehokkaana esimerkkinä suosittelen juomaan vihermehua tyhjään vatsaan aamulla. Vitamiinit imeytyvät suoraan suolen kautta ilman, että kuituja tarvitsee sulattaa. Vaikutus tuntuu heti aivoissa ja olossa energisenä. Painonhallintaan vihermehut ovat oiva tapa, kuten tämä dokumentti todistaa. Mehuista tulee yllättävän kylläinen olo. Mehujen lisäksi juomme smoothieta ja syömme päivittäin hedelmiä ja vihanneksia. Vihermehut uppoavat myös lapsellemme ja emme taatusti saisi salaatteja, selleriä, inkivääriä, lehtikaalia, pinaattia ja kesäkurpitsaa menemään alas normaalissa olomuodossa.

Minä ja poikani sonnustauduimme samanlaisiin Polarn O. Pyretin paitoihin. Lappuhaalarit ovat isin 1970-luvun mallia.



Tänään kuvasimme kotonamme Ylen "korkki kiinni" dokumenttiin vihermehustusta ja kutsuin mukaan mehustamaan Tara Langen. Hän on vihermehustuksen ja hyvinvoinnin asiantuntija, jonka kautta pääsin itse kesällä vihermehujen maailmaan. Tara pitää Babyjoy yrityksensä kautta mehustuskursseja ja mielenkiintoisia valmennuksia. Otimme käyttöön Philipsin tuliterän mehulingon. Philips Avance Collection on mehulinkojen Ferrari. Sen käyttöönotto kestää paketista käyttövalmiiksi noin kaksi minuuttia. Jopa tällainen tekniikan ihmelapsi, kuin minä kykenen kasaamaan mehulingon. Katsokaa tammikuussa alkavasta sarjasta, miten mehustus sujui, luvassa on myös mielenkiintoista terveystietoa mehujen maailmasta.

Poikani innokkaana mehustajana osallistui raaka-aineiden käsittelyyn.
Alakuvassa Production Housen kuvaaja ikuistaa mehustuksen saloja. Niitä pääse katselemaan tammikuussa Yleltä.
Mehujen avulla lapset saadaan nauttimaan huomattavasti enemmän kasviksia, kuin syötynä.

Kippis ja kiitos Tara mukanaolostasi!

1