Matkailu

Matkailu
MATKAILU

PERHE

PERHE
PERHE

YRITTÄJYYS

YRITTÄJYYS
YRITTÄJYYS

Haltialan tila ja Wanha Pehtoori


Päätimme lähteä sunnuntain ratoksi käymään Haltialan tilalla, kun taapero alkoi hyppiä seinille ja kaipasi viihdykettä. En ole aiemmin käynyt tilalla ja rakastuin siihen. En ollut alunperin ajatellut tekeväni blogia sieltä, mutta pakkohan tämä on jakaa. Varmaan löytyy muitakin, jotka eivät ole tätä paikkaa löytäneet aiemmin. Suloisten eläinten lisäksi siellä oli supersuloinen ja tunnelmallinen ravintola, Wanha Pehtoori. Nyt tiedän mihin suuntaamme, jos haluamme päästä vanhan ajan tunnelmaa henkivään paikkaan munkkikahville. Koiramme Hans ja Jens olivat mukana ja ihmisillä oli paljon koiria mukana. Keittolounasta nautimme ulkona mukavassa puutarhassa.

Lapsille tilalla on eläinten seuraamisen lisäksi leikkipaikka, joka oli meidän pikkumiehen suosikki. Työkoneet kiinnostivat myös kovasti herraa ja traktoreihin pääsikin kiipeämään. Tunnelma tilalla oli leppoisa ja palvelu Wanhassa Pehtoorissa ystävällistä.

Puueläimet olivat tällä kertaa kiinnostavampia, kuin oikeat eläimet. Ihhahhaa ja röhröh olivat kivoja.



Wanha Pehtoori oli ihana! Rakastan tällaista retrotunnelmaa ja palvelu oli ystävällistä.
Helsingissä pääsee maatilan tunnelmaan Haltialan tilalla.
Lounas maksoi 9,80€ ja sisälsi porkkanasosekeiton, salaattipöydän, leivät sekä kahvin.

Pikkupojat ovat usein kiinnostuneita työkoneista ja niitä tilalla riittää ihmeteltäväksi.

Syksy on jo tullut puutarhaan, mutta hieman ränsistynyt kukka-asetelma sopi jotenkin tunnelmaan.


Liukumäki oli juuri sopivan kokoinen taaperolle. Eläimet ottivat rennosti tilalla ja selvästi viihtyivät.
Pakko mainita myös päällä olevasta Molo Kidsin hupparista, että sopii hyvin syksyn rientoihin takin korvikkeena.

Ei kommentteja