Matkailu

Matkailu
MATKAILU

PERHE

PERHE
PERHE

YRITTÄJYYS

YRITTÄJYYS
YRITTÄJYYS

Noro, yskä, nuha, keuhkoputkentulehdus, mykoplasma, tuulimunaepäily ja alkuraskaus


Asukas oli ilmestynyt viikolla 7+5.
Pikkukakkosen odotuksen alkuraskaus on mennyt hieman sairaissa tunnelmissa ja nyt en puhu raskausoireista. Niitä ei tulkintani mukaan juurikaan ole ollut. Eka alkuraskaus oli lähes oireeton, mutta päiväkirjan mukaan jotain oloja oli kyllä havaittavissa. Nyt tällä kertaa 9 viikon alussa päällimmäisenä olona oli kaamea flunssa, räkätauti ja yskä. Ekassa raskaudessa pidin raskauspäiväkirjaa aktiivisesti, nyt en ollut kirjoittanut riviäkään alussa. Hommahan on mennyt niin, että juuri ennen etelän reissua kävin varhaisultrassa 6+0. Halusin varmistua, että kyseessä ei ole kohdunulkoinen raskaus. Aika monella on näkynyt keskustelujen perusteella tuossa vaiheessa sykekin, tai vähintään ruskuaispussi. Minulla näkyi vain tyhjä sikiöpussi. Luin, että muutamalla onnekkaalla on saman tilanteen jälkeen samoilla viikoilla kuitenkin ilmestynyt alkio näkyviin myöhemmin. 95% mahdollisuus tuulimunaan ja 5% mahdollisuus raskauteen. No niin pettymys oli vain käsiteltävä ja todettava, että meillä on maailman ihanin poika ja loman jälkeen sitten asia hoidetaan pois päiväjärjestyksestä. Sairastuin heti loman alussa ja bloggasin aiheesta. Flunssa paheni loman loppua kohden ja menin heti Suomessa lääkäriin. Sain matkaani antibiotit ja sovimme, että aloitan ne kun tuulimunaraskaus seuraavana päivänä vahvistuu. Menin ultraan ihan sillä asenteella, että ei siellä mitään ole. Samalla kun lääkäri ultrasi puhuin, että haluan sitten mielummin kaavinnan, että ei ole aikaa mihinkään usean päivän lääkkellisiin tyhjennyksiin. Mies on töissä ja pojan tarha kiinni. Lääkäri tokaisikin heti, että "et sinä mitään kaavintaa tarvitse" ja minäpä sillä samalla hetkellä laitoin miehelle pöllämystyneenä whats up -viestiä, että täällä on asukas. Olipa hyvä, että otin luurin varmuudeksi käteen ja sain samalla napattua kuvan. Mikä ihana jouluyllätys!

Tämä Lifefactoryn pullo on ollut öiden pelastus, joudun juomaan koko ajan vettä.


En sitten aloittanut antibiotteja ja lääkäri käski lepoon. Oma olo oli vedoton monen yön yskimisestä ja juuri, kun olisin saanut nukuttua edes muutaman tunnin pätkiä alkoi poika oksentaa. Vaihdoimme lakanoita ja hoivasimme pientä koko yön. Tarhassa oli liikkeellä ilmeisesti vatsatautia tai norovirusta. Samalle viikolle oli sovittu Liv-kanavalta helmikuussa tulevaan äitiysrealityyn kuvaukset. Niitä oli jo kerran siirretty sairauteni takia ja nyt poikaa ei voi viedä tarhaan. Pystyimme sumplimaan mieheni ja äitini kanssa, että pääsin kuvauksiin. Olin niissä täysin puolikuntoinen ja äänestä sen huomaa ainkakin. Nyt kun tarkoitukseni oli viimein yrittää levätä taaperon kanssa vietetyn päivän jälkeen sairastui mieheni. Onneksi vanhempani riensivät taas apuun ja pikkuherra lähti yökylään enemmän, kuin mielellään.

No norovirus iski minuunkin samana yönä ja on kyllä kaamea tauti. Pari päivää olimme molemmat heikossa hapessa vuoteen omina. Nyt alkaa elämä voittaa, vaikka edelleen olen puolikuntoinen ja flunssassa. Kamalaa missä olosuhteissa vauvatti on joutunut olemaan ekat viikot sisälläni. Olisi kiva fiilistellä raskautta normaalioloissa. Nyt on joulu vietetty ja yritin ulkoilla. Vartin pystyin tärisemään ulkona ja olo oli täysin voipunut. Kyllä tässä vielä ollaan täysin puolkuntoisena, mutta onnellisena.

Jos vatsatautijutut kiinnostaa tässä muutama artikkeli
Vatsatauti lapsella
Lapsi oksentaa - vaarana kuivuminen
Maitohappobakteeri lapselle - Aina matkoilla mukana
4

Osaa odottaa, mitä odottaa


Meidän loppuvuosi on alkanut mitä ihanimmissa merkeissä, vauvatin odotuksen merkeissä. Vauvatti on poikamme keksimä nimi ja sehän on ihan täydellinen masunimi. En voisi olla onnellisempi siitä mahdollisuudesta, että poikamme saa sisaruksen, saan itse kokea vielä raskauden ja perheemme täydentyy toisella lapsella. Olen päättänyt iloita jokaisesta päivästä kohti vauvan syntymää, vaikka tiedostan kaikki mutkat matkassa. Hedelmöityksestä terveen lapsen syntymiseen on niin monta virstanpylvästä kuljettavana, että sitä ihmettelee miten se on ylipäänsä mahdollista. Kaikillehan se ei valitettavasti ole mahdollista. Jotkut selittämättömästi lapsettomatkaan eivät koskaan saa toivottua lasta. Me olemme siitä onnekkaita, että me olemme saaneet ja nyt on mahdollisuus toiseenkin.

Olen rauhallisin ja luottavaisin mielin. Ensimmäinen alkuraskaus oli helppo, en kärsinyt oikeastaan mistään raskausoireista. Jossain välissä väsytti normaalia enemmän, mutta esimerkiksi pahoinvoinnilta vältyin kokonaan. Se oli mahtavaa. Monessa paikassahan sanotaan, että jos ei ole kunnon raskausoireita voi se olla huono merkki. Itse en osannut siitä huolestua ja hyvinhän kaikki meni. En kaipaa tälläkään kerta pahoinvointia kaveriksi, varsinkin kun on taapero vieressä vaatimassa aktiivisuutta. Odotus on monella tapaa erilainen. Nyt sitä osaa vähän odottaa, mitä odottaa ja nyt odotuksessa on mukana myös esikoinen. Esikoista odottaessa sai mennä omilla ehdoillaan ja maata sohvalla niin paljon, kuin halusi. Nyt sitä mahdollisuutta ei ole. Hauskaa tässä on se, että raskaus menee suunnilleen samaa tahtia vuodenaikojen kanssa, kuin viimeksi. Oli ihanaa olla viimeisillään hellekesänä, minä oikeasti nautin siitä. Kesällä on myös työkuvioiden osalta rauhallisempaa ja tietysti lomat.

Oikein ihanaa joulua sinulle! Äiti yrittää nyt keskittyä odotukseen ja tervetuloa mukaan kulkemaan sitä matkaa kanssani blogin kautta :)

6

Matkatarvikkeet top 5


Matkoille tulee otettua välillä täysin turhaa tavaraa ja jätettyä ottamatta taas sellaista, mitä ei missään nimessä kannattaisi unohtaa. Listasin tässä viisi juttua, mitkä osoittautuivat hyviksi valinnoiksi Maspalomaksen lomallamme joulukuussa. 

5. Kirjat
Luen nykyisin aivan liian vähän. Jos valittavana on sosiaalinen media ja kirja valinta johtaa 90% someen. Täällä lomalla on siis oiva paikka uppoutua kirjoihin. Lukemisen tärkeys on tullut nyt uudestaan mieleen aloitettuani sivutoimisesti suoramyynnin parissa. Kouluttauttuminen ja itsensä kehittäminen kirjojen parissa vähintään vartin päivässä vie tehokkaammin kohti tavoitteita.


4. Aurinkovoide
Ota kotoa mukaan hyvä aurinkovoide, niin ei tarvitse ostaa paikallisesta marketista ensimmäistä eteen tulevaa purnukkaa. Olen tykästynyt Lumenen aurinkotuotteisiin. Tämä voide imeytyy hyvin ja on miellyttävä. Kasvoihin käytän Lumenen BB-voidetta 20 suojakertoimella. Iho näyttää paremmalta värillisen voiteen kanssa.


3. Juomapullo
Miksi otin mukaan vain yhden Lifefactory pullon? Olisi pitänyt ottaa kaikille omat. Toimii täydellisesti etenkin All Inclusive paikassa, jossa pullon saa täytettyä koska vaan. Nyt olen jakanut vuorotellen pullon poikani kanssa. Minulle yöllä ja hänelle päivällä. Suu on niin kuiva öisin, että hörpin pullollisen vettä yön aikana. Jos kaikilla olisi omat pullot ei tarvitsisi turvautua ostettuihin vesipulloihin ollenkaan. Tästä oppineena, jokaiselle oma Lifefactory jatkossa aina reissuille.


2. Hellehatut
Pää pitää suojata auringossa, sen tietää taaperokin. Suomessa hatun käyttö on ollut syksyn ajan kauheaa neuvottelua. Täällä hän oma-aloitteisesti pyytää hattua päähän, koska se suojaa silmiä auringolta. Ostin itselleni alesta tämän turkoosin lasten Polarn O. Pyretin hatun ja poitsu sai omansa Popin lomamallistosta. Nämä ovat loistavat ja tietysti lempiväriäni.


1. Lapsen suosikkilelut
Lomailu sujuu rattoisammin, kun lapsella on omat suosikkilelut mukana. Nämä tuttavilta saadut Dublo autot ja ukot ovat mukana kaikkialla. Ravintoloissa, uima-altaalla, kylvyssä, leikkipaikalla, sängyssä. Ihan joka paikassa. Omaa reppua pakataan ja puretaan monta kertaa päivässä. Pitäähän "Pappa-Piipan" olla mukana menossa tottakai!


0

112-päivä muistuttaa arjen turvallisuudesta


Elämä on täynnä vaaranpaikkoja ja hulluksihan sitä tulee, jos koko ajan miettii mitä voi sattua. Ennaltaehkäisemällä voi kuitenkin huomattavasti vähentää riskejä. Onkin siis hienoa, että 112-päivällä halutaan muistuttaa näistä asioista. 112-päivää vietetään 11.2.2015 ja koko viikon 7 järjestetään tapahtumia ympäri Suomen. Tällä kertaa teemana on arjen turvallisuus ja kohderyhmänä lapset ja nuoret sekä vanhemmat.

Itseäni pelottaa lapsen puolesta kaatumiset ja putoamiset. Meillä on kolme kerrosta ja vaikka pikkuherra kulkeekin portaat tosi hienosti pelkään aina, että hän kaatuu jos ei keskity portaisiin kunnolla. Yritän opettaa, että portaissa ei juosta ja sählätä. Hän liikkuu yleensä juosten ja juoksee pitkin asuntoa. Sohvalla hyppiminen lienee kaikkien lasten suosikkihommaa ja yritän hillitä sitä, jotta hän ei putoaisi riehuessaan. Putoamisilta on vaikea välttyä vaikka miten yrittäisi. Onneksi tähän saakka on selvitty säikähdyksellä. 

Turvaportit portaissa on pakollinen hankinta varsinkin vauva-aikana. Niillä pystyy myös eristämään välillä koirat villin taaperon näpeistä.

Meillä on portaikon lisäksi turvaportti lasten leikkihuoneessa.

Lapsilukot keittiön kaappeihin ja laatikoihin on minusta ehdoton hankinta jokaiselle lapsiperheelle. Ylimpiin vetolaatikoihin ei meillä saa lapsilukkoa. Olen yrittänyt siirtää kaikki terävät niistä pois, mutta tokihan aterimien joukosta löytyy välineitä, joilla pystyy aiheuttamaan haaveria. Poikaa ei vaan saa päästää kaivelemaan laatikoita itsekseen. Onneksi kiinnostus laatikoihin näyttää vähenneen iän karttuessa.

Keittiön kaapit ja laatikot kiinnostavat varmasti kaikkia lapsia. Siirrä vaaralliset välineet pois.

Tärkein turva on tietysti aikuisen valvonta. Itse olen neuroottisesti juossut pikkumiehen perässä reippaasti yli kaksivuotiaaksi ja edelleenkin vahdin hänen tekemisiään intensiivisesti.

Poikamme on ollut aina fyysisesti aktiivinen ja oppi liikkumaan portaissa melko varhain.

Kiipeily edistää fyysistä kehitystä, kunhan se tapahtuu valvonnan alla.





112-päivä on valtakunnallinen hätänumeropäivä, jolloin puhutaan arjen turvallisuudesta ja siitä, miten jokainen voi osaltaan huolehtia turvallisuudesta. Tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa.
Useilla paikkakunnilla järjestetään tapahtumia, joiden tavoitteena on kiinnittää ihmisten huomio vahinkojen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseen. Monet tapaturmat, tulipalot ja rikokset on vältettävissä suunnitelmallisella toiminnalla. Lisäksi 112-päivänä jaetaan tietoa ja opastetaan ihmisiä toimimaan oikein hätätilanteissa.
112-päivä muistuttaa tietysti myös hätänumerosta 112 ja siitä, että tämä numero toimii kaikissa EU-maissa. Hätänumeroon soittamisesta opastetaan: milloin on tärkeää soittaa ja missä tilanteissa kannattaa valita jokin toinen numero. Hätätilanteessa 112 numeroon soittamista ei kannata epäröidä!
112-päivää vietetään eri puolilla Suomea joka vuosi helmikuun 11. päivänä. Sitä on vietetty Suomessa jo vuodesta 1997. Tapahtumajärjestäjinä toimivat eri turvallisuustoimijat yhdessä.

www.112-paiva.fi
Yhteistyössä 112-päivä
0

Ranskalaisia kaksi kertaa päivässä viikon ajan


Minun etelänloman paheeni on ranskalaisten perunoiden mussutus mustapippurilla ja ketsupilla. Tilannetta edesauttoi All Inclusive hotelli, joten näitä rasvaisia herkkuja oli tarjolla aamusta iltaan joka ravintolassa ja baarissa. Erityisen hyviltä ne maistuvat auringonoton lomassa keskellä päivää. Pikkumies sai maistaa niitä muutaman kerran.

16-vuotiaana olin Mc Donaldsissa töissä ja lounaaksi meni usein tarjotillinen ranskalaisia ketsuppi-majoneesi-pippuri höysteellä. Tämä himo lienee jäänne siitä. Suomessa ranskalaisia tulee syötyä nykyisin aika harvoin. Ehkä kerran parissa kuussa. Eihän niissä ole mitään ravintoarvoa, mutta jotkut litkivät lomalla viiniä aamusta iltaan. Tämä minun paheeni lienee terveellisempi. Muuten ruokavalioni matkallakin oli pääasiassa hedelmiä ja salaatteja. Jäätelöllä tietysti höystettynä. 

Pääosin ruokavalio koostui salaateista ja hedelmistä.

0

Uima-asut ympäri vuoden


Löytyykö keskellä talvea uikkareita lapsille joka liikkeestä? Eipä taida löytyä. Suosikkimerkiltäni Polarn O. Pyretiltä onneksi löytyy. Lomamallistosta löytyi iso kasa aivan superihania vaatteita meidän Poppi-pojalle ja serkuille talven etelän reissua varten. Uikkareita tarvittiinkin joka päivä, sillä lapset polskivat aivan innoissaan altailla ja touhusivat hiekkaleikkien parissa. Serkku-tyttö oli tohkeissaan pinkeistä bikineistä. Melkoinen söpöläinen <3

Meidän poika oppi polskimaan tällä matkalla oikein kunnolla. Taitaapa suunta olla tästä lähin useammin uima-halleihin ja kylpylöihin. Olipa ihanaa saada aurinkoenergiaa keskellä pimeää ja loskaista talvea. Lasten ilo on ihan parasta!

Kuvat: Visualisti ja sisustussuunnittelija Henna Siponen, Tilanne Design



0

Yrittäjä sairastaa lomalla



Tuntuu olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus, että sairastun aina lomalla. Hyvä että lentokone oli päässyt ilmaan, niin eiköhän tullut kaamea hedari, joka muuttui päivän mittaan kurkkukivuksi. Haalin hotellin jokaisesta ravintolasta taskut täyteen servettejä ja kuitenkin ne olivat loppu koko ajan. Mistä tätä räkää riittää? Tärisen horkassa +22 asteessa ja haaveilen villapaidasta. Voi morjens oikeesti! Mieheni mielestä kyse on alitajunnasta ja siitä, että mieli antaa luvan sairastua. Kun ei ole hoidettavia työasioita (mitä nyt muutama meili) niin nyt on aikaa sairastaa. Veemäistä. Yritin kyllä ottaa aurinkoa ja touhuta lasten kanssa. Muutamana päivänä oli pakko jäädä peiton alle klo 18, kun muut menivät illalliselle. Osa muustakin porukastamme oli flunssassa ja yskässä. Lasten menoa se ei tuntunut haittaavan. Asennekysymys, tämäkin. Mutta joka hetki ei vain jaksa olla hyvällä asenteella, kun oma olo on kaamea. Flunssa sai seurakseen yskän ja olen yskinyt viimeiset 4 yötä siihen tahtiin, että olen pystynyt torkkumaan vartin pätkiä. Eilen yöllä palasimme Suomeen ja varasin lääkärin heti aamuksi. Tulehdusarvot ovat koholla ja sillä rajalla, että onko kyseessä virus vai bakteeri. Sama tilanne, kuin keväällä ja kesällä. Mykoplasman tämänhetkinen tulos tulee myöhemmin. Olen melko varma, että tämä sairastumiskierre on Mykoplasman ja stressin aiheuttama yhteisvaikutus. 

Kai se on vaan alettava suunnittelemaan seuraavaa lomaa, jos silloin lykästäisi paremmin. Kun lomailee useammin, niin pakkohan joskus on käydä sellainen tuuri, että olisi terve, eikö? Ainiin, jos olisi palkansaaja saisi uuden loman itselleen, kun loma meni sairastaessa. Se vasta sairasta onkin näin yrittäjän näkökulmasta.

Kun tästä vähän toivun niin luvassa on kivoja lomapostauksia lasten touhuista.

Maspalomas Princess hotelli tarjosi lapsille mukavia hetkiä.
2

Glögiä ja torttuja, ilman kuusenkoristelua - Blogiringin Joulukalenteri


Blogiringin Perhebloggaajat päättivät yhteistuumin tehdä joulukalenterin ja minulle napsahti luukku numero yksi. No ajatuksena oli muutaman vuoden tauon jälkeen laittaa ihana valkoinen muhkea koristekuusi takkahuoneeseen ja koristella se taaperon kanssa. Pyysin miestä kaivamaan kuusen autotallista ja sain muutamaa tuntia ennen kuusenkoristelusessiota viestin, että kuusen jalkaa ei löydy. Postauksemme kuihtui näinollen Lidlistä ostettujen joulutorttujen ja glögin esillepanoon.

Toisaalta kyllähän sitä joulutunnelmaa saa aikaan jo kynttilöillä, tortuilla ja tuoksuvalla glögilläkin. Kaikki on loppupeleissä omasta asenteesta kiinni höystettynä pienillä tunnelmapaloilla. Tunnelmallista joulun odotusta kaikille :)

Joulukuun toisen päivän joulukalenteripostaus löytyy La Petite Princesse blogista

Kuusi oli sentään yhdessä paikassa, pikkuherran Duns paidassa. Tämä Puupaita on tosi mukava päällä.
Näitä saa Ella ja Ebba verkkokaupasta.

Helpoin ja nopein tapa saada tortut pöytään oli suunnata Lidlin kautta kotiin. Olivat ihan maistuvia.
Pikkuherra odotti kuuliaisesti vieraita, ennenkuin kävi tarjoilujen kimppuun.
Kuusenkoristelun toteutamme toisella kertaa joulukuussa.
Blogiringin joulukalenteri 2014
3

Haluan nähdä poikani 60-vuotispäivän


Kesätunnelmissa äiti, poika ja mumi.
Vietimme viikonloppuna äitini 60-vuotisjuhlia ja asetin itselleni tavoitteen. Haluan nähdä poikani 60-vuotispäivän. Mielellään omilla jaloilla ja suht täysjärkisenä ja mieluiten rakas mieheni rinnallani. Olen silloin 97-vuotias. Tavoitteiden asettaminen on hyvä asia, koska usein ne myös täyttyvät. Positiivisella ajattelulla on uskomaton voima. Toki myös ymmärrän elämän realiteetit ja yllätyksellisyyden. Uskon myös vahvasti kohtaloon. 

Äitini on nuorekas. Häntä on luultu usein siskokseni ja jopa poikani äidiksi. Hän sai minut 20-vuotiaana, minä sain poikani 37-vuotiaana. Molemmat isoäitini ovat nähneet vanhempieni 60-kymppiset. Toinen nukkui pois viime kuussa 96-vuotiaana ja toinen on nyt 86-vuotias. Isoisät sensijaan poistuivat keskuudestamme jo 90-luvulla. Olen vanha äiti, vaikka tunnen olevani nuori. Olen eläkeiässä, kun poikani on vähän yli parikymppinen. No tuskinpa tällainen hullu yrittäjä eläkkeelle jää jos terveyttä riittää. Todella monella 40-kymppisellä ystävälläni on pieni lapsi tai vauva haaveissa. Nykypäivänä se ei ole outoa. Kun itse olin lapsi muistan omasta pihapiiristä ja koulusta tasan yhden, jonka äiti oli "tosi vanha" eli minun ikäinen. Näin se maailma muuttuu.


Vaikka ikä on vain numeroita, toki sitä pohtii asioita ja elämän kiertokulkua enenevässä määrin. Täytän 40 tammikuussa. Moni on siinä vaiheessa teini-ikäisten lasten vanhempi ja saa ehkä vahingossa iltatähden. Me sen sijaan elämme pikkulapsi-arkea ja ruuhkavuosia. Kun saa lapset myöhemmin pysyy nuorempana, eikö :) Toivon, että saisin iästäni huolimatta itse kokea isovanhemmuuden, sillä äitini on meille supertärkeä voimavara ja pikkumiehen suosikkityyppi.
3

Haalarihommia


Taas se talvi yllätti kaikki, ainakin liikenteessä. Lapset se yllättää vissiin joka kerta positiivisesti. Iloisia ilmeitä oli päiväkodin piha pullollaan, kun ensilumi viime viikolla satoi. Olikohan kaikilla jo asianmukaiset varusteet hankittuna lumen tuloa varten? Meillä oli viime viikolla käytössä vielä viime talven toppahaalari, joka jo punteista vähän vislasi. Saimmekin testiin tämän huippuhyvän Polarn O. Pyretin toppahaalarin juuri samana päivänä, kun Etelä-Suomi sai lumipeitteen.

Ensin meinasin ottaa 98cm, mutta päädyin kuitenkin 104cm, koska tässä mallissa on tosi hyvät kiristysmahdollisuudet. Laadukas haalari on kuitenkin suhteellisen kallis investointi, joten sen on hyvä mennä mahdollisimman pitkään. Laadukas haalari myös pitää arvonsa ja kierrättämällä siitä saa helposti puolet hinnasta takaisin. Kannattaa siis ostaa mielummin laatua. Laatu tässä puvussa näkyykin sekä ulkonäössä, että käyttömukavuudessa. Puvun hinta on 149 €. Pidän kirkkaan sinisestä väristä ja oranssit vetoketjut tuovat kivaa kontrastia ilmeeseen. Puku on todella lämmin, pitää myös vettä.



Poika päätti testata heti vedenpitävyyttä, sillä hän "putosi jäihin" pihallamme. Keltaiseen hiekkalaatikkoon oli jäänyt vettä ja päälle sataneen lumen ansiosta sitä ei näkynyt. Poitsu seisoi hölmistyneenä vedessä, mutta puku piti täysin kuivana. Tätä emme ehtineet ikuistaa. Tämä puku sopii kovempiinkin keleihin, joten aloin jo haaveilemaan Lapin maisemista.
2

Oho. Liiketila meni myyntiin!


Ostimme elokuussa 2013 hetken mielijohteesta pienen kivijalkatilan Käpylästä. Pistin parissa kuukaudessa pystyyn Hippula Lasten kirppiksen, joka muuttui sittemmin putiikiksi. Kirjoitin tästä hullusta päähänpistosta Hippulan blogiin aiemmin. Tämä on ollut meille melko kallis harrastus, jonka olemassaoloa on palloteltu edes takaisin. Facebook-yhteisössämme on jo yli 2700 ihmistä ja nettisivuilla käyntejä yli 50 000. Hippula on ihana ja kiitelty konsepti, mutta tila liian pieni ja syrjässä toimiakseen pitkällä tähtäimellä. 



Siispä tila on nyt laitettu myyntiin yrittäjätuttuni Maria Kuivisen Oho. Kiinteistönvälitysyhtiön kautta. Se on uusi yrittäjävetoinen toimisto, josta saa taatusti hyvää palvelua. Toivomme, että Hippulan tilasta löytyy uusi koti vaikkapa kosmetologin, hierojan tai vyöhyketerapeutin toiminnalle. Tila sopii myös toimistoksi tai työhuoneeksi. Käpylä on idyllistä ja vehreää seutua.

Tilan myynti-ilmoitus

Tila on myös vuokrattavissa 700€/kk. Ota rohkeasti meihin yhteyttä jos olet halukas vuokraamaan tilan.

Kiitos jos autat vinkkaamaan tilasta tutuillesi :)

Hippulan tarina jatkuu tavalla tai toisella. Kartoitamme tiloja mm. Töölöstä, Vallilasta, Kalliosta ja Arabiasta. Mutta ehkäpä liitymme shop in shop periaatteella jonkun muun kumppaniksi :) Se olisi itseasiassa tosi huippujuttu. Kriteereinä uudelle tilalle on lapsiperheille hyvät kulkuyhteydet ja sijainti. Toistaiseksi olemme vielä Käpylässä, mutta olemme tottuneet nopeisiin liikkeisiin ja ensi viikolla saatamme jo olla jossain muualla. Pysy siis ajantasalla liikkeistämme Facebook-ryhmässämme.

Meillä on myös varastomyyntitempaus Länsi-Pasilassa 17-20.12.2014 eli tervetuloa tekemään löytöjä.
0

Täydellinen aamu - Mehulinko arvonta!!!


Marraskuu, kuukausista synkin. Jouluvalojakaan ei vielä näy. Väsyttää ja energiatasot ovat alhaalla? No ei mulla vaan! Voin itseasiassa paremmin, kuin aikoihin. Siinä isona syynä syyskuussa aloittamani Balance Omega-3 valmiste, josta bloggasin aiemmin. Olen kuin uudesti syntynyt ja mieliala ihan eriluokkaa. Tuo rasvahappotasapainoblogi on muuten suosituin blogini tähän mennessä, eli aihe kiinnostaa.

Mutta on hyvään oloon muitakin syitä. Löysin vihermehut kesällä ja olemme koko perheen voimin mehustaneet enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Elimistö tarvitsee vitamiineja ja niitä saa yhdestä vihermehulasillisesta kertaheitolla aikamoisen satsin. Välillä oikeasti tuntuu, että kroppa huutaa vihermehua. Hauskinta tässä on se, että myös taaperomme tykkää mehustaa ja juo näitä terveyspommeja.

Tärkeintä elämässä ja täydellisissä aamuissa on perhe.


Pimeyteen ja heräämiseen auttaa myös Wake Up Light kirkasvalolamppu. Se on kauniin muotoinen ja sopii moneen sisustukseen. Jos olet torkuttajatyyppiä, niin moni on saanut avun tästä siihen vaivaan. Itse pomppaan aina ylös salamana, joten torkuttamista olen harrastanut elämässäni ehkä kaksi kertaa. Herätyskelloakaan en tällä hetkellä oikeastaan tarvitse, sillä minulla nukkuu kainallossani elävä kaksivuotias herätyskello. Se on muuten kellontarkka herättäjä lähes aina. Pari kertaa on siinäkin ollut vikaa ja uni maistunut herralle normaalia pidempään. Me pidämme oman Wake Up Lightin keittiössä aamuhetkien piristäjänä.



Minun reseptini täydelliseen aamuun:
- Vihermehustus taaperon kanssa
- Rombouts&Malongo Cafelatte hasselpähkinämakusiirapilla
- Marjoja, mysliä ja jogurttia
- Balance Omega-3 öljyä sitruunanmakuisena sekoitettuna veteen
- Wake Up Lightin lempeä valo keittiössä
- Mies hyvällä tuulella
- Koirat pötköttää lähellä
- Halauksia ja naurua
- Vähän sometusta
- Ei kiirettä mihinkään

Nyt minulla on ihan huikea juttu teille lukijoille. Saan arpoa yhden Philipsin Avance mehulingon, jonka arvo on 229€. Osallistut arvontaan kommentoimalla blogiin omat vinkkisi kaamoksen selättämiseen ja täydelliseen aamuun. Muista jättää toimiva sähköpostiosoite. 30.11 mennessä jätetyt kommentit osallistuvat arvontaan.
Philipsin mehulinko on helppo käyttää ja taaperokin rakastaa mehustamista.
Meillä on tässä molemmilla Polarn O. Pyretin raitapaidat. Yksi suosikkimerkeistäni.
44

Mystinen Saslik


Helsingissä on aika harvoja ravintoloita, joiden historia ulottuu 70-luvulle. Venäläinen ravintola Saslik on yksi näistä. En muista, koska oma ensikosketukseni tähän ravintolaan syntyi, mutta viimeisen 5 vuoden aikana siellä on vietetty isänpäivää, firman perustamisjuhlaa, kestitty asiakkaita ja käyty muuten vaan. Eilen veimme sinne ystävämme, jotka ovat myös asiakkaitamme. Saslikissa on oikeastaan kaikki kohdallaan. Erikoinen ja mystinen miljöö, loistava ruoka, hyvä palvelu ja kabinetit ovat ihan parhaita. Niissä saa rauhassa puhua mistä vaan ja nauraa kovaa. Elävää musiikkiakin on tiedossa joka kerta.

Varatessamme kabinettia Saslikista ei mielessä käynyt Ukrainan kriisi tai Venäjän tilanne. Asia kuitenkin hiipi mieleen illallisen aikana ja pohdimme, onkohan tämä vaikuttanut Saslikin toimintaan tänä syksynä. Ainakin kabinetit tuntuivat olevan täynnä. Ravintola on suomalaisen perheyrityksen A&S Ravintoloiden omistama. Heidän kaikki paikkansa ovat todella tunnelmallisia ja ruoka on hyvää sekä riittoisaa.

Meille oli varattu tummanpuhuva Presidentti kabinetti, jossa tarinoiden mukaan on sovittu merkittäviä poliittisia asioita menneinä vuosina. Seinällä meitä vartioi Presidentti Kekkonen. Joku kerta haluan kyllä varata miehelleni ja minulle Timantti-sviitin. Se on pikkuruinen kahden hengen kabinetti. Pyöreällä pöydällä varustettu Meriitti kabinetti on myös tosi kiva. Kabinetteja voi katsoa täältä.

Presidentti kabinetin mystistä tunnelmaa. Seinät ovat tummansinistä kuvioitua tapettia ja
pöytäliinat helmenhohtavaa ylellistä materiaalia. Lasit ovat tietysti kristallia.


Saslikin menu on ollut aiemmin Tsaarinajan klassikoista koostuva. Nyt paikkaa on remontoitu ja klassikoiden rinnalle on tuotu uusia tuulia. Kasvissyöjällekin löytyy paljon valinnanvaraa.

Minun menu: 
Venäläistä valkosipulisuolakurkkua, akaasiahunajaa ja smetanaa
Blini ja venäläisittäin marinoituja herkkutatteja
Uunijäätelö Katariina Suurelle



Pukeudun erittäin harvoin kokomustaan. Tämä tyköistuva mekko on löytö joltain ulkomaanreissulta.
Olisikohan Lontoosta vuonna 2005. 
Saslikin uunijäätelö on taivaallista ja annoskoko sitä luokkaa, että saa tehdä töitä jaksaakseen koko herkun.
2

Apobasea koko perheelle


Käytän lähes päivittäin kosteusvoidetta vartalolle ja kasvoille. Pääasiassa valintani on kohdistunut apteekkituotteisiin. Ne ovat minusta hyviä hintalaatusuhteeltaan. Apobase on minulle uusi tuttavuus, vaikka se on ollut markkinoilla jo 40 vuotta. Tämä tuttavuus on oikein positiivinen. Samat voiteet sopivat koko perheelle, mikä on erittäin hyvä juttu. Tuotteet ovat parabeenittomia ja sopivat hyvin herkälle iholle.

Poikani iho on aina ollut tosi hyvä, ajoittaista pientä kuivumista lukuunottamatta. Olen kuitenkin opettanut hänet, että suihkun jälkeen rasvataan iho. Hän nappaakin rasvapurkit luontevasti käsiinsä ja tietää mitä pitää tehdä. Lapsen iholle toimii meillä parhaiten 30% ja 60% voide.



Apobasen pakkausten ilme on yksinkertainen ja kiva, pidän värimaailmasta tosi paljon.


Itselleni on tullut tapa, että sekoitan BB-voidetta kosteusvoiteeseen meikin alle. Väri levittyy tasaisemmin ja iho saa extrakosteutta. Kun saimme Apobasen voiteet testattavaksi kokeilin tähän tarkoitukseen 20% ja 30% voidetta. Kumpikin toimi hyvin, 30% kuitenkin oli hieman paksumpaa ja sitä käytän jatkossa meikin alla. 

Geeli on viilentävä ja kevyt, sitä suositellaan meikin alle. Kokeilin sitä eilen myös yötä vasten ja aamulla iho oli miellyttävän tuntuinen. Joskus aamuisin iho saattaa tuntua rasvaiselta, jos on laittanut paksua yövoidetta. Geelin jälkeen rasvaisuutta ei ollut, mutta iho oli pehmeä. Taidan ottaa tämän vakiokäyttöön. Geeli toimii varmasti myös auringonoton jälkeen ja pääsenkin testaamaan sitä ensi kuussa, kun lähdemme etelään. Voidepurkin turkoosi värikin miellyttää, sillä onhan se lempivärini.



Kuiviin jalkoihin ja kantapäihin 60% voide oli hyvä. Myös mieheni käyttää nyt tätä voidetta. Etenkin talvikäytössä paksumpi voide on suositeltava. Tämä Apobasen tuoteperhe tarjoaa vaihtoehdot moneen eri käyttötarkoitukseen ja yksinkertainen, mutta värikäs ulkoasu on kiva.

Apobase Facebookissa

Pikkumies ottaa vakavasti rasvaushommat :)
Yhteistyössä Actavis
0